1937
kuvahaasteena on sää
On tyyntä.
Sisaret kivellä rosoisella, tunnistan heidät: äiti ja äidin sisko.
Mutta äiti hoi, kuka kumma on tuo nuori mies katse ties missä; isä hän ei ainakaan ole. Tästä pitäisi ottaa selvä, hm, hm, hm;), mutta he jotka osaavat vastata, ovat poissa 'elävistä kuvista' mutta eivät koskaan mielestäni.
Kuvan nuoret eivät tiedä, mitä on tulossa: sodat ja raskaudet ja synnytykset. Myrskyjä. Ja lopulta rauha.
kuvahaasteena on sää
22 kommenttia:
Kuva hehkuu kaunista aamun valoa, mutta myös uutta aamua elämässä, kun valkoinen lakki on kauniisti päässä.
...ja suvi sunnuntai...
Taitaa olla aika monta vuotta tuon kuvan ottamisesta.
Kuvassa on tunnelmaa. Suven ja valkolakin juhlaa.
Idylli - kuin suoraan Suomi-elokuvasta :)
Kaunis on ilma ja ikimuistoinen on hetki.
Kuva hehkuu juhlaa ja kevättä, iloa, uuden alkamista!
Nuorten onnellinen hetki kauan sitten.
Vanhat MV kuvat ovat helmiä, mutta monet -60 luvun värikuvat on menetetty!
Vanhat MV kuvat ovat helmiä, mutta monet -60 luvun värikuvat on menetetty!
Kaunis kuva. Tyyntä ja elämä edessä. Tosin, kuten sanoit tulossa oli rankka ajanjakso.
Hienoja nuo vanhat kuvat! Kaunis sää...ja mitä kaikkea tulossa onkaan!
Kauniina ja tyynenä näyttäytyy nuorten ylioppilaiden elämä tuossa kuvassa. Vaan myrskyjä on miltei jokaisen elämässä odotettavissa. Onneksi niistä ei etukäteen tiedä.
Uunas,
kaksikymmenvuotiaana ihminen on eräässä elämänsä käännekohdassa. Tuossa kesäisessä aamussa, kun veden pinta on tyyni, ei värettäkään näy, varmaan kihisee tulevaisuutta pohtivia ajatuksia.
pappilan mummo,
kiitos kysymästä, sen innostamana lisäsin kuvaan vuoden ja tekstipätkän.
Kaanon,
suvi, luonto, kaunis sää, nuori elämä. Ehkä tämän päivän nuorilla on samoja ajatuksia kuin heillä, siitä huolimatta, että aika on toisenlainen. Parempi vai 'huonompi', millä sen mittaisi...
Ina,
kunpa voisi pistää filmin pyörimään. Kuulla heidän juttelunsa. Äitini ja hänen sisarensa olivat läpi elämänsä erottamattomat. Kulkivat aina yhdessä, asuivat samassa pihapiirissä, menivät avioliittoon miesten kanssa, jotka olivat keskenään parhaat kaverukset. Tätini oli ulospäinsuuntautunut ja avoin, äiti sisäänpäinkääntynyt ja hiljainen. He täydensivät toisiaan. Lapsetkin heille syntyivät tasatahtiin samoina vuosina: 3+3 tyttöä, 1+1 poikaa.
aimarii,
tuossa tunnelmassa ja maisemassa viihtyisimme varmaan myös me. Kesäaamu on pian taas kaikilla. Odotuksen juhlaa.
Harakka,
kuvan oton aikaan äitini oli jo löytänyt elämänsä miehen, isäni. Minua naurattaa kun katselen kuvan miestä (joka ei ole isäni). Liekö hylätty kilpakosija? Ainakin katse on aivan muualle suuntautunut kuin näihin neitosiin.
Famu falsetissa,
suloinen suvi suloisessa Savonmaassa, Kallaveden rannalla.
Savu,
totta: surullista katsoa kuusikymmentäluvun paperisia värikuvia jotka punastelevat ja hiipuvat kuin sammuva liekki. Meillä on onneksi paljon diakuvia, joissa tuho ei niin näy.
Tämä Mustaa ja Valkoista -haaste on kiva. Myös sen takia, että vanhat 'perintökuvat' käyvät.
arleena,
niin, jään mietteisiin kun katselen äitiäni: tuon kuvan jälkeen kun aikaa oli kulunut kymmenen vuotta eteenpäin, äidillä oli kolme tyttöä ja takana pitkät ja ankarat sotavuodet. Miten elämään voi enää luottaa? Jotkut haavat jäivät kaiketi vaivaamaan häntä koko elämänsä ajaksi. Turvaton olo.
Taru,
kuvan tyyni tunnelma korostuu latautuneella uhkalla meille jotka tiedämme, mitä tuleman piti.
Anskukka,
niinpä. Moni vanhus ei haluaisi elää elämäänsä uudestaan jos saisi aloittaa alusta. Silti vanhemmiten monella käy niin, että elämästä parhaimmat hetket jäävät jäljelle 'muistikeskukseen' tai sitten laulelee vaan: ei elämää, ei sen kummempaa ...:)
Nämä wanhat on lähes aina nostalgisia tavalla tai toisella; joskus kahviläikkä kuvassa, tai taittunut kulma, tai kärpäsen paskat... ne vasta on jotain. Arvo vaan nousee.
harmaa susj,
jo vain: niinhän uusia huonekalujakin jopa raaputetaan vanhannäköiseksi koska vanha on niin kaunista ja arvokasta - saati aito, vanha valokuva (ja miksei ihminenkin, ryppyineen).
Suojelua tarvitsevat vanhat kuvat. Kaikki vanha.
Luomu on aina luomua.
Sorjat neitoset kesäaamuna kivellä valkolakeissaan ja varmaankin uusissa mekoissaan. Nuorukainen kaipailee jo muualle.
Simpukka,
neitosilla yllään leningit kuin perhosen siivet, hennot ja kesäiset. Ei ollut heillä farkkuaika lähellä; tokko he olivat naisten pitkiä housuja nähneetkään. Kaksilahkeisuus oli miehen yksinoikeus.
Naisten katseet ja miehen katse eivät kohdanneet. Ehkä nuorukainen ei osannut päättää, kumman valitsee :)
Nostalginen ja tunnelmallinen kuva.
Maelka,
vanhan kuvan taikaa. Tekee hyvää katsoa omia vanhempiaan nuoruuden kuvista. Äidillä on ollut elämää jo paljon ennen kuin synnyin. Ja sinä hetkenä jolloin synnyin, hän oli juuri joutunut kokemaan sodan kauhut. Tässä kuvissa on tyyntä: myrsky on vielä edessä.
Nostalgista tunnelmaa tulvillaan. Nuoruutta. Ihan tulee kylmät väreet, sillä kuvasi koskettaa.
Näin se elämä menee. Kukin oman aikansa täällä iloineen suruineen. Hetket menee aina pian ohi. Vanhoista valokuvista voi aina aavistaa ja mielikuvitella jotakin, mutta totuus jää arvoitukseksi.
Ruska,
niin. Paljon jää jäljelle salaisuuksia, myös omien vanhempiemme kohdalla. Me emme tiedä, mitä he syvimmiltään ajattelivat, toivoivat, unelmoivat - pelkäsivät ja kokivat. Ehkä saatan aavistaa, mutta lopulta jokainen ihminen, läheinenkin, on salaisuus. Sitä salaisuutta voi raottaa, tulkita, mutta tietääkö sen sisältöä kukaan, kokonaan. Edes hän itse? Ja minä, osaltani, tunnenko läpikotaisin itseni?
Ehkä ihmisen salaisuutta on syytä myös varjella ja kunnioittaa vähän ennen kuin pääsee arvoitusten äärelle. Melkein perille?
Mutta sodan tiedän. Se tuli rytinällä ja haavoitti.
Olen selvittänyt kuvan taustan. Mies on äitini sisaren mies, Onni-setä, joka purjehti Suomen Joutsenella Brasiliaan - ja takaisin :).
Kuvan kohdalla on ollut lossi, nykyisin silta, jota pitkin pääsen venerantaani ja sitten soutaen saareen. Noilta seuduilta on mummini kotoisin. Kylä elää elämäänsä historiassa ja tulevaisuudessa. Ensi kesä saaressa. Oi.
Lähetä kommentti