sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Nyt juhlitaan

 

Eletään viisikymmentälukua. Merjasta hänen vanhempansa ovat huolissaan: eikö tämä, kultalusikka suussa syntynyt, meinaa miestä saada laisinkaan.  On  Merjalla mammonaa ja viisautta, kauneutta ja koristetta niin sisäistä kuin ulkoistakin, mutta hän törmää opiskelijatansseissa - joissa vallitsee karjalaumatunnelma ja sen mukaiset lainalaisuudet - liian usein oravakurreihin, joiksi hän seurustelukandidaatteja kutsuu. Nämä  ovat vikkeliä tulemaan ja varsinkin menemään  sen siliän tien niin ettei heistä ole mihinkään.  Hänelle.

Pariutuminen käy toisilta nopsaan.  Osumatarkkuus on hyvä kun vakka ja kansi napsahtavat paikoilleen klenksumatta; toisilta taas teerenpeliin kuluu aikaa enemmän eikä sittenkään tiedä, tuleeko yhtä selevee, kahta selevee.  Vesiperä vai se mistä Eino Leino laulaa. Kellä mitä missäkin.


Merja pyörittää numerolevyä kiihkoissaan, hänellä on tuikitärkeää asiaa vanhemmilleen.

– Nyt on elämäni mies löytynyt! Väinö on umpirehellinen, äitinsä ja isänsä kasvattama miehinen mies, jonka sanaan voi luottaa. Hän on saunassa syntynyt, ajattele, saunassa - ja lähtenyt aikanaan  opintielle  kolmen lossin takaa ja valmistuu pian laivainsinööriksi. Miten mielenkiintoista.

Merjan vanhemmat  riemastuivat ja ryhtyvät oitis puuhaamaan juhlaillallista ensitapaamista varten.  Vävykandidaatille parasta pöytään!

Juhlamenyy
Ylelliset juhlat

Raputortut purjososeen kera
Ankkaa kumkvattien kera
Marjoja créme fraichen kera

JUOMAT
Hyvää, hieman jäähdytettyä verdicchiota raputorttujen kanssa ja hedelmäistä beaujolais’ta (brouilly tai fleurie) ankan kera. Ja pinot de charentesia hedelmien seurana.

Ateriointi sujuu lähes hiljaisuuden vallitessa, sillä Väinö on hiljainen mies, puhuu jos on asiaa ja nyt sitä ei tunnu  löytyvän, vastaa kyllä kun kysytään. Niinpä Merjan ja vanhempiensa välistä viestintää hoitavat  ilmeet, kulmien kohotukset, syrjäkareiset katseet, sanattomat  kysymykset ja vastaukset. Tulokas on näkymättömässä puntarissa. Nyökkäykset ja pään puistelut, kieltävät kierteet, ovat tasan 50-50,  mutta  Väinö ei niitä huomaa eikä laske, sillä hän on syventynyt lautasensa kuorman tyhjentämiseen ja lasinsa läikkeen tyynnyttämiseen.
- Kiitos, maito oli hyvää, Väinö virkkaa ja katsoo sinisilmillään jokaista. – Maito! Siinä on aromi: maidossa tuoksuu tuore ruoho ja väri on  kuin aneemisen tytön kalpean kuulas iho, ja kun maidon ensipisarat ja lopulta koko loiskeen  täyslastissa suuhunsa huljauttaa ja ruokatorveensa nielaisee, tietää mitä onni ja miksi siitä onnesta  kannattaa pitää kiinni.
– Mutta, mutta, eihän meillä ollut pöydässä maitoa lainkaan, sen sijaan oli   verdicchiota ja hedelmäistä beaujolais’ta  ja pinot de charentesia. Ja vettä, Merjan isä ähkäisee.
– Tunnustan: vessareissulla, Väinö aloittaa – niin, anteeksi Merja, katselit kummissasi kun kesken ruokailun  jouduin nousemaan pöydästä, minulla oli hätä mutta ei oikeasti se miksi sitä luulit. Haluni viemänä kävin mutkan kautta keittiössä, avasin jääkaapin oven ja jännitin ensinnäkin yllättääkö joku teistä minut ja toiseksi, varsinkin, onko hyllyllä  sitä itseään, maitoa. Oli. Kulautin suoraan maitokannusta (siihen aikaan ostettiin irtomaitoa, Lastun huom.), pyyhin suupielet hihansuuhun ja tulin seuraanne. Kiitos. Ja anteeksi. Minkä lapsena maistaa sen aikuisena muistaa.


Merjan ja hänen vanhempiensa suut  loksahtavat apposen auki; Merjan kultalusikka  pysähtyy suun eteen eikä hän tiedä laskeeko lusikan marjakermoineen takaisin lautaselle vai viekö suuhunsa.

Hän katsoo äitiään. Tämä pudistaa päätään.  Mutta äkkiä, salamanvarmuudella, Merja tietää naisen omaehtoisella vaistollaan, mitä hänen on syytä tehdä.  Ja niin hän   laskee kultaisen lusikan lautaselle, irrottaa siitä otteensa ja tarttuu Väinöä kädestä.


Pakinaperjantain maito-osuuteni. 


23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hienoa lukea teidän maan asukkaitten pariutumisrituaalista. Mielenkiintoista. Todella mielenkiintoista. Maito on tärkeässä osassa tässä tapahtumassa. On viisasta valita maidon vaikutuksen alaisena, eikä viinin. Tästä syntyi varmaan hyvä päätös.

Ruska kirjoitti...

:D Ihastuttava tarina :D Väinö on ihan miesten mies. Häntä ei hurmata kultalusikoilla tai eksoottisilla kurmeilla, vaan aidolla maidolla :) Ja koska häntä ei huijata, niin on nähnyt Merjassakin ne aidot asiat. Hyvä pari :)

Ina kirjoitti...

Hyvä Merja! Tiedät mitä tahdot ja uskallat kulkea omaa tietäsi. Muut saavat kohotella kulmiaan kaikessa rauhassa.

Harakka kirjoitti...

Mainio tarina!
Ja kyllä se on niin, että hyvin se Merja valitsi, kun Väinönsä otti, menivät varmaan yhdessä juomaan sitä maitoa!

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihana! Siitäs saivat, lusikoineen! :)

Kutuharju kirjoitti...

Maitopoika on aitopoika! Maidon maku on aidon maku. Kyllä se Väinö vaikuttaa siltä oikealta - teeskentelemätön tyyppi. Jääköön äiti päätään puistelemaan, en mie sitä kuuntelisi...

Hyvin nähty ja osoitettu, mitä pinnan alla on ja onko mitään.

aimarii kirjoitti...

Tyttö osasi valita ja sai rehdin ja teeskentelemättömän miehen.
Hyvä ja mehukas juttu.

Famu falsetissa kirjoitti...

Harvinaista. Naisen sydämen voi valloittaa maidolla:)

arleena kirjoitti...

Väinö tiesi mikä on hänelle parasta eikä arkaillut toteuttaa sitä. JOs on tytön rakkauden saavuttanut, niin maidonvalinta ei sitä hetkauta.
Rehellinen mieliteko tai mielipide palkittiin ja rakkaus koeteltiin todeksi ja aidoksi. Molemminpuolin.

Mukava tarina.

Mk kirjoitti...

Viinit ja shampanjat eivät torju osteoporoosia.
Viisas valinta!

Liekki kirjoitti...

Oikein teki Merja. Vaihtoi kultalusikan aitoon maitoon ja ihanaan Väinöön.♥

isopeikko kirjoitti...

Hiano tarina. Oikein hiano. Peikkokaan ei ymmärtänyt ruokalistasta mitään. Tosin se jäi miettimään miksi se Väinö kertoi käyneensä maitovarkaissa jääkaapilla...

Marjattah kirjoitti...

Hillityn ilkikurisesti lähtee tarina liikkeelle. 50-luvun tyttöjen tärkein tavoite oli tietenkin päästä naimisiin. Ja sitten yllätys! Arvomaailmojen törmäys on hauska. Hyvä että Merja valitsi Väinön, maitoholismista huolimatta ;)

Simpukka kirjoitti...

Hauska tarina maitorosvosta. Sentään tunnusti heti tekonsa.

Demetrius kirjoitti...

"opintielle kolmen lossin takaa", "kuin aneemisen tytön kalpean kuulas iho"

Tämä tarina on ihan huippu, täynnä niin maukkaita sanavalintoja että piti lukea useampaan kertaan. Vaikka tunnustan, itse olisin kyllä halulla huuhtonut raputortut alas verrdichiolla.

Kutis kirjoitti...

Kivaa naistenpäivän iltaa Lastulle!

Lastu kirjoitti...

utrius,
sinun viisautesi tulee kaukaa ja osuu lähelle. Kohdalle. Maidolla on mahtiasema ihmis- ja eläinkunnassa. Maito on ensiravintoa monelle eläväiselle eikä sen merkitystä voi kiistää myöskään pariutumisessa. Maidossa on avaimia. Löytöihin. Aarteisiin ;).

Ruska,
Väinö on oikea mies. Ei hän varmaan edes tiedä, mitä tarkoittaa keikarointi tai sliipattu käytös. Väinö on syntynyt karjatilalla, metsän keskellä, savusaunassa puhtoisessa. Mustassa mutta valossa.

Ina,
Merjaa kiittelen minäkin. Ei ole varmaan ollut helppo kääntää selkää kaikelle sille kimallukselle mitä oli kotonaan arvostettu ja kääntyä maidon- ja männyntuoksuisen Väinön puoleen. Mutta kun varmuus iskee, kenen kanssa tulevaisuutensa rakentaa, se on menoa se. Aika on lapsuuden, aika on nuoruuden, aika on aikuisuuden. Rakastumisen.

Harakka,
;)
nostetaan mekin maidonvalkoinen onnittelumalja (taannehtivasti) Merjalle ja Väinölle. Varmaan hipsivät salaa keittiöön ja kilistivät. Väinön maidon nautiskelun onni tuplaantui. Hän nosti morsianmaitoa janoisille huulilleen ;). Ja – luulen: he antavat toisilleen keittiön hämärässä nurkassa maitosuudelman.

Pellon pientareella,
just. Siitä sai, hienohelma- ja -lahkeinen äiti ja isä opetuksen, mikä on kultalusikan arvo, mikä oikean, elävän onnen. Merja valinnallaan näytti mikä on pintaa ja mikä ydintä.


Kutuharju,
teeskentelemätön mies on parasta maan päällä. Kuka ihme kaipaa koketeeraajaa, sliipattua kultakoristeista miestä, vai onko niin, etten kaikkea ymmärrä. Maitopoika on aitopoika. Ihanasti sanottu. Eletty. Talonpoika on. On se. Luonnonpoika.

aimarii,
niin, mitäpä nainen kuorilla tekee, sisus on tärkein. Rehti ja teeskentelemätön mies on paras tae kestävälle kehitykselle, parisuhteen onnistumiselle. Merjalla ovat hyvät naisenvaistot ja hoksottimet. Mitäpä hän, lapsista haaveileva nainen, vilkkusilmäisellä meneväisellä miehellä tekisi. Juureva mies on paras mieheksi hänelle, isäksi tuleville lapsille.

Lastu kirjoitti...

Famu falsetissa,
sanos muuta, kun tämän tarinan kuulin, ällistyin kuin sinä. Jotta maidolla, herttinen sentään, valkoisella, kuohuvaisella maidolla solmitaan liitto, jossa on sitä jotakin eli kaikki. Yhteys miehen ja naisen välillä. Rikkumaton. Kestävä. Maidolla... yhä päiväilen ;).

arleena,
niinpä, ensin on nainen, on mies, ja vasta sitten heidän vanhempansa (esittelyt, jäykistelyt, punnitsemiset) ja lopulta tärkeintä on se mitä kahden nuoren välillä tapahtuu.

Mk,
terveellinen näkökohta ;). Maito suojelee. Luutkin. Rakkaus on terveydenlähde numero yksi. Silloin kun valinta osuu nappiin.

Anskukka,
kultalusikka on kova, mutta rakkaus joustaa ja kutoutuu lämmöksi, turvaksi, onneksi. Väinö on mies, joka rehtiydellään sytyttää, luo turvaa, kasvattaa yhteistä onnea.

isopeikko,
no nytpä osuimme samalle tietämättömyyden lähteelle: ruokalista jäi minullekin hepreaksi ;) Omituisia ankkoja – eikö uutisankoissa olisi kyllin. Ja juomat kaukana siitä mitä Mansikki antaa. – Väinöllä on riippuvuus. Hän ei saa ruokaa alas ilman maitoa. Hänen äitinsä oli karjakko ja voi miten monet kerrat Väinö sai äidin kädestä – ei piiskaa vaan ojennetun maitomukin, jossa vastalypsetty maito vaahtosi. Oli se juhlaa, oli. Ai miksi Väinö maitovarkauden tunnusti? En tiedä. Tunnustiko tunnustellakseen Merjaa? Vai siksi kun äidin opetukset tinkimättömästä rehellisyydestä, tuli mitä tuli, olivat juurtuneet niin ettei hän siitä koskaan päässyt irti. Hänellä oli rehellisyyden pakkomielle. Ja maidon juomisen ;).


Marjattah,
niin, viisikymmentäluvulla oli vanhanpiian verokin: jos et ollut avioitunut – oliko se 25 ikävuoteen mennessä, verosi kimmastuivat ja kohosivat jyrkästi. Minustakin Merja valitsi oikein. Ei verojen vaan miehen vuoksi. Oikean Miehen.

Simpukka,
kun kirjoitin tarinaa, muistin, että viisikymmenluvulla jääkaapit olivat tosi harvinaisia. Maitoa pidettiin kylmäkomeroissa tai ikkunaruutujen välissä. Mutta Merjan kodissa oli jo uutukainen ihme, jääkaappi.

Väinö, maitorosvo (ihastuttava määritelmä, kiitos), ja Merja, maitorosvon morsian ;).

Demetrius,
kiitoksia paljon. Ja ’kolmen takaa opintielle lähtenyt’ kiittää myös: hän tätä on hokenut, minä vain kirjaan sanomiset jotka ovat sydäntäni sytyttäneet, talteen ;). Ja jaan eteenpäin, sillä on ilo antaa.

Raputortut alas verrdichiolla? Hyvänen aika, sitä sinun joskus pitää saaman, vaan itse en edes tiedä, mitä ovat raputortut, mitä verrdichio. Jotain ylellistä varmaan kun menyyn nimi on Ylellinen juhla-ateria ;D

Kutis,
kiitos samoin sinulle.
Kiva olla nainen. Ajatella, olen ollut tyttö ja nainen 0- 10-, 20-vuotiaana, 30-, 40-, 50-, 60-, 60+ -vuotiaana. Ihan pian olen 64. Ja nyt naisena olo on melkein parasta. Luulin, että naisena olo loppuu viiteenkymppiin, mutta hui hai, siitä se naiseus vasta paranee. Rentoutuu. Uskot kun ikiaikojen perästä olet 63-vuotias ja melkein 64;). Sitten kun olet 70, kerron lisää.

Sinulle ja kaikille naisille ihanaa naistenpäivää, kuin myös miehille, väinöille ja vastaaville ;).

sirokko kirjoitti...

Maito pitää miehen tiellä ja nälän loitolla, viisas oli tyttö, tiesi mitä tahtoi. Lupautuikohan myös itse sen eliksiirin miehelleen lypsämään...

Piri kirjoitti...

Merja ymmärsi aidon, Väinö maidon päälle. Hyvä niin. Aurinkoista naistenpäivänjälkeistä päivää!

Lastu kirjoitti...

sirokko,
kuinkahan monta kättä Suomenmaassa nousee ylös, jos kysytään: oletko lypsänyt maitoa ihka elävästä lehmästä. Tänään niitä käsiä on yhä harvemmassa, jo lypsykoneiden vuoksi. Mutta Merjan tuntien arvelen, että kyllä hän maidot Väinölleen omin käsin lypsää, hän on aina valmis kokeilemaan uutta ja uutta. Sen vuoksi hän Väinönsä valitsikin. Mitäs sitä olisi suotta ottanut kultalusikkamiestä, johan Merja tiesi sen maailman kimmellykset ja kummallisuudet - ilot ja surut - jo lapsuudestaan asti. Eteenpäin on mentävä, meni syteen tai saveen tai lypsyjakkaralle:).

Piri,
Väinö ja Merja. Vakka ja kansi. Ja niin maailmaan syntyi jälleen kerran pariskunta, jolla on keskenään mukavaa. Onneksikin sitä kutsutaan. Ja juhlallisesti rakkaudeksi.

Kiitos toivotuksesta. Samoin sinulle :) Aurinko paistaa niin että... ounastelee lumivettä.

mm kirjoitti...

Ihan tuolla kommenttien lopussa sanoit sen vielä kauniisti: "pariskunta, jolla on keskenään mukavaa" Kaikilla meillä on varmaan se oma "maitomme" joka ratkaisi :)

Lastu kirjoitti...

mm,
niin, jos laatisi listan, mitä kaikkea mukavaa pitkään parisuhteesen kuuluu, siitä tulisi pitkä. Ja tärkeintä on tieto: kiintymyksne ja rakkauden lähteestä pulppuaa hyvää yhdessäoloa koko ajan. Vaikka hetkenä kun kuorimme ämpäriperunoita yhdessä ;).

Ym. Jne. :D