lauantai 27. helmikuuta 2010

kynttilälyhty


Missä palaa?

Kuopion tuomiokirkon torniin asennettiin 1886 telefooni. Kun tieto tulipalosta tuli, palovartija otti yhteyden ruiskuhuoneelle ja sytytti tornissa sijaitsevan kynttilälyhdyn kynttilöihin tulen. Hän siirsi lyhdyn sille puolen kirkontornia, missä tulipalo kaupungilla roihusi.

 *
Me tahtoisimme saada yhteyden tyttäreemme joka on Australiassa ja kertoi sähköpostissaan muutama päivä sitten:  olen  pari viikkoa teillä tietymättömillä pyytämässä heinäsirkkoja ja sen jälkeen menen Melbourneen esitelmöimään. Tietääkö hän siellä sikäläisessä autiudessa, yhteyksien tavoittamattomissa, että tsunami lähestyy? Olen lähettänyt tekstiviestejä. Ei vastausta. On hiljaista. Rauhoitan itseäni. Ei hätää.
*
Mutta ajattelen kaikkia heitä joilla on hätä ja suru.

Meillä on hääpäivä tänään. 39.

Rakkautta kaikki. Kaikkialla. Raunioissa myös. 


perjantai 26. helmikuuta 2010

siellä koti missä sydän

Kerron tarinan jonka olen kuullut hyvin läheltä ja siksi sen kaikki käänteet ovat tutut.

Anni ja Pentti ostavat talon maalta siksi ettei heillä ollut sijaa kaupungissa... tai totta puhuen olisi ollut monenkin kadun varrella, kivitalossa, jos olisivat asfaltin ystäviä vaan kun eivät olleet. Ja koska  puistoon ei voinut ajatella rakennettavaksi ihmispesää, heidän katseensa kääntyvät kohti luontoa ja vanhaa maalaistaloa, missä tuvan seinäkello on pysähtynyt kun kukaan ei ole antamassa sille vauhtia ja toivoa: päivä se on huomennakin.

Talokaupat tehdään ja Anni ja Pentti aloittavat vanhoina toteuttaa nuoruuden unelmaansa. Mikä on ihmisen onni, he kyselevät kujerrellen toisiltaan. He tietävät vastauksen kun Pentti katsoo Annia ja Anni Penttiä.  Sinä. Minä. Me.  Lintu. Taivas. Järvi. Heilivä heinä. Kurvikas kylätie. Aitan nariseva ovi. Postilaatikko maitolaiturin kupeessa.

Pentti tarttuu Annia kädestä, sipaisee suullaan tämän huulia ja yhyttää silmäterät silmäterään. Sanaton rakkaus valaisee heidän kulkuaan aamuhämärässä kun he köpöttävät mäen päälle. Pentti työntää kätensä postilaatikkoon ja onkii uunituoreen Kulman Kuulumiset toiseen kainaloonsa: toisessa kainalossa on nyt  tieto, toisessa lähde. On lehti. On Anni. On onni.

- Jaahas, kunta järjestää radontalkoot, Pentti ilmoittaa kun on levittänyt lehden tuvan pöydälle, maitokahvin viereen ja päässyt uutisvireeseen.

– Mitkä ihmeen radontalkoot? Anni kysyy pöydän toiselta puolelta. He ovat jakaneet lehden ja Anni on  juuri päässyt sukututkimusselostuksen imuun.

– Kunnantalolta saa hakea alennettuun hintaan rasian, millä voi mitata, onko talossa radonia. Rasia pidetään talviaikaan pari kuukautta samassa paikassa pöydällä, ei kuitenkaan tulipesän, ulko-oven eikä  ikkunan lähellä. Mittauksen jälkeen rasia lähetetään Säteilyturvakeskukseen ja saamme tulokset kahden kuukauden perästä.

– Tämän talon emäntä kuoli melko varhain keuhkosyöpään. Eikös radon aiheuta juuri tuota syöpää?

– Siinäpäs se. Koko radonista ei ollut tietoa siihen aikaan kun tämän talon ostimme; tällä seudulla ylipäänsä radonarvot ovat korkeat.

Aika täyttyy. Kuukausien perästä Anni ja Pentti saavat Säteilyturvakeskukselta postia: talon radonarvo on 672 Bq/m3. Säteilyturvakeskus suosittaa huomattavia korjauksia,  jotta radonpitoisuus jäisi alle  kahdensadan, jolloin taloa voisi radonin suhteen nimittää terveeksi.


                                                    kuva

- Apuva! huudahtaa Anni, - tämä talo on asumiskelvoton. Ja kannattaako näin vanhaa taloa edes ruveta korjaamaan: radonimurit, radonkaivo, radonputket, ei, ei, kaikki maksaa ja mitä hökötyksiä ja imureita ja surinoita  meidän silmämme ja korvamme joutuisivat kestämään, Anni tarttuu hiuksiinsa ja vetelee niitä kuin olisi ollut pahanteossa.

He napsauttavat netin päälle ja ryhtyvät lukemaan Säteilyturvakeskuksen sivuilta:

Perustietoa radonista

”Maaperän uraanipitoisuus vaikuttaa asunnon radonpitoisuuteen. Mitä suurempi on alueen maaperän uraanipitoisuus, sitä suurempia radonpitoisuuksia siellä esiintyy asunnoissa. Myös maaperän ja täytemaan läpäisevyydellä on merkitystä: Mitä karkeampi ja läpäisevämpi maa, sitä suurempia ovat radonpitoisuudet. Suurimmat pitoisuudet esiintyvät eteläisen Suomen alueella.”


– Näin tässä kävi. Meidän on muutettava. Mutta myydäkään emme taloamme voi, koska  tämä  on  terveysriski. Eikä korjaus kannata, Annin silmissä läikkyy vesi.

– Sinä säteilet minulle aina, Pentti yrittää kömpelösti ilahduttaa elämänkumppaniaan vastamäessä mutta lohtu ei osu maaliin. – Huono vitsi, Anni nousee penkiltä ja alkaa pakata pahvista matkalaukkua, minne tunkee omat ja Pentin vaatteet, kipot ja kupit.
– Täällä ei olla enää hetkeäkään, hän ilmoittaa. – Tuletko mukaan?

– Totta ihmeessä, materia on materiaa, sinä olet sinä, lihaa ja verta ja kaikkea ihanuutta mikä naisessa on. Sinun perässäsi kuljen vaikka maailman ääriin. Etsitään seuraavaksi oma kolo, missä säteilet vain sinä.

Anni nyökkää.  Sinä päivänä maailmaan syntyy kaksi kulkuria.

Heidän tarinansa jatkuu.

Pakinaperjantai: Käärmesolmu ja uraaniviitta

torstai 25. helmikuuta 2010

rykelmä


Valokuvatorstai kaipaa rykelmiä. Tässä yksi, olkaa hyvä. Tarkkuus on tiessään, mutta onko se niin nokonuukaa. Ehkä parempi, ettei näe kaikkea :)

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kuopion lumikuningas ja -kuningatar

         
 
Saima ilmestyi vuosina 1844–1846 J. V. Snellmanin julkaisemana Kuopiossa. Lehdessä kirjoitettiin ruotsiksi kansallisuus- ja talouskysymyksistä sekä muista yhteiskunnallisista asioista. Snellman vaati Saimassa erityisesti suomen kielen aseman parantamista ja nostamista sivistyneistön kieleksi. Lehden selkeä poliittinen linja ärsytti monia johtavia virkamiehiä ja lopulta sensuuri lakkauttikin lehden liian radikaalina." (Historiallisia humanisteja)


"Se sujui. Se sujui kuin itsestään. Oli kuin minulle joku vieras voima olisi kirjoitusta sepittänyt, enkä minä itse. Ja kuinka minä olin onnellinen. Jokainen repliikki, joka tuli paperille, herätti minussa riemua."
* * *

torstai 18. helmikuuta 2010

auringonpaistetta vuonna 1929

 

 
Kuopion tyttölyseolaiset ovat kevätretkellä ja eväinä on hienointa mitä maailmassa olla saattaa: nokipannukahvia ja pullaa. Äitini on edessä.

Myöhemmin, kun hän varttui aikuiseksi ja hemmotteli itseään, hän keitti kahvit, kutsui sisarensa pihan toiselta puolelta luokseen, kaatoi kahvit tasetille, asetti sokeripalan kielensä alle ja ryysti: ryysti niin että kuulin sen monen seinän läpi huoneeseeni kesken läksyjen luvun ja minua hymyilytti. Sen jälkeen alkoi puheen porina: Maija-täti, joka oli kyläluuta toisin kuin äitini, juorusi kaupungin pienetsuuret sattumat ja äiti kuunteli ja ryysti kahviaan. Toimi!

tiistai 16. helmikuuta 2010

luonnonystävän kortti

 

Ekologimme, tyttäremme, sai Ruotsissa varsinaisen palkinnon lisäksi kuninkaallisen omenan numero 24  luonnon eteen tekemästään työstä.  Hän kävi noutamassa omenan suojassa säteilevän puun Lundista, tuli luoksemme, jätti omenan ja puun meille, saaren uudispuiden vaalijoille, ja lähtee tänään jälleen Australiaan, missä jatkaa työtään omalta osaltaan jotta ihmiset eivät menettäisi uskoaan että luonto on Luonto. 

Hän puhuu myös  kierrätyksen puolesta ja turhien ostosten välttämisen tärkeydestä.  Kierrätyksen periaatteella haluan ojentaa  lasin suojassa säilyvän puun eteenpäin. Iloksi. Toivoksi.

Lasi on hauras ja särkyy helposti mutta kun pidämme siitä hyvää huolta, puu  kestää sen suojassa huomenna ja yli-.  Minulle lasi symboloi ilmastoa.

Minä suojelen sinua, Luonto.